Designing my dream wallpaper with Rautakesko

11/26/2015


Hei täältä härkäviikoilta, kuten puoliso asian ilmaisi. Ennen joulua otetaan löysät pois ja täällä on tehty töitä koko perheen voimin. Nämä kuvat otin jo sunnuntaina Studio Kellotehtaalla, kun tiesin että en ole viikolla kertaakaan kotona valoisaan aikaan. Kun minä otin kuvia, auttoi mies sutimaan maalia seinään minun tulevia kuvauksiani varten (>3), ja vanhempi lapsi veti pienemmälle piirustuskoulua. 

Kuvat liityvät Rautakeskon, WallVisionin ja Metsä Boardin järjestämään #unelmatapetti-designkilpailuun, mihin pääsin mukaan suunnittelemaan oman tapettikuosini yhdessä 11 muun bloggarin kanssa. Piirtäminen, maalaaminen ja kaikki käsillä tekeminen ovat minulle yksi henkireikä, mikä saa unohtamaan arjen kiireet, ja täällä on kynä sauhunnut, vaikka vielä ei olekaan ihan tarkkaa varmuutta siitä, miltä tapettikuosi tulee näyttämään. Lopputulosta ei silti tarvitse odottaa kauaa, sillä kuosin on oltava valmis jo ensi maanantaina. Samana päivänä alkaa myös Instagram-kilpailu, johon voit osallistua lataamalla kuvasi Instaan ja lisäämällä siihen #unelmatapetti.


*Yhteistyössä K-Rauta, WallVision, Metsä Board ja Rautia.



/


I got a chance to participate a #unelmatapetti ( my dream wallpaper) -designing competition with 11 other bloggers. You´ll see the results later I promise!






4 kommenttia:

  1. Kuulostaa superhienolta!!! Jään odottamaan, sillä vielä osa uuden kodin tapettivalinnoista on tekemättä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei apua, lisää paineita :) tapetti on nyt suunniteltu, nyt odottelen sen printtausta ja sitten pääsen tapetoimaan!

      Poista
  2. Onpa ihan mahtava päästä näkemään näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava nähdä kaikkien suunnitelmat! On aina mielenkiintoista, miten eri tavalla ihmiset ovat lähteneet suunnittelemaan ja miltä ne suunnitelmat näyttävät sitten seinällä.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger